Muste

Kuvaamataito on aina ollut lähellä sydäntäni. Välillä vanhoja kuvia katsoessani löydän hauskoja kuvia pienestä enkelikiharaisesta blondista keittiönpöydän äärellä tihrustamassa. Niin siitä syntyikin rakas harrastus minulle.
Ala- ja yläasteella lempiaineeni oli ehdottomasti kuvis, varsinkin yläkoulussa siitä tuli ehdoton ykkönen.   Meillä oli ihana kuvismaikka joka kehui ja antoi sopivasti kritiikkiä nuorille taiteilijoille. Saimme myös hauskoja tehtäviä, emme perinteisiä "piirrä puu"- tyyppisiä ala-astematskua. Luokallamme oli yllättävän paljon erittäin taiteellisia (myös musiikillisesti) lahjakkaita tyyppejä. Siellä ei niin taidot popanneet esiin kun oli niin monia ihmisiä ketkä olivat enemmän esillä. Siinä vaiheessa piirtäminen oli lähinnä omaksi ilokseni.
Yhdessä vaiheessa vaihdoin piirtämisen kirjoittamiseen. Kirjoitinkin jopa pieniä novelleja, jotka nyt lähinnä huvittavat kun niitä sattuu löytämään.

Perheestä löytyy muitakin taiteilijoita. Äitini kävi taidelukion, mutta tämän jälkeen häneltä lopahti suurempi kiinnostus piirtämiseen ja maalaamiseen. Siskoni on myös kovin kiinnostunut piirtämisestä, muttei niin tuo itseään esille tässä muodossa, piirustelee näin lähinnä silloin kun jaksaa tai kiinnostaa. Häneltä tuo maalaaminen onnistuu huomattavasti paremmin kuin minulta.
Isäni on ollut suurimmissa projekteissani rahoittajana vaikkei kauheasti mitään piirtämisestä tai muusta ymmärräkään, mutta mielipiteitä silloin tällöin häneltä kyselen, esimerkiksi anatomian tai värien suhteen. Tuossa muutama vuosi sitten sain häneltä digitaalisen piirtopöydän josta innostuin kovin ja siinä sitten oppi mm. Photoshopin käyttöä.

Valitettavasti jonkin ajan kuluttua kun tämän ihanan pelin sain käyttööni, hankimme poikaystäväni kanssa kaksi kissaa jotka tykkäsivät kovin syödä kodin eri piuhat, latureista antennikaapeleihin. Tämän seurauksena myös rakas piirtopöytäni sai kyytiä.. nyt se pölyttyy kaapissa. Olen kuitenkin päättänyt että joku päivä vielä uudelleen sellaisen hankin! Nykyään niitä saa ihan edullisiakin malleja. Tämän äksidentin jälkeen jouduin vaihtamaan takaisin perinteiseen piirtämiseen. 

Olen aina ihaillut tatuoimista ja tatuointeja kauniina kuvamuotona ja ihan omana taiteenaan. Muistan kun ylä-asteella yksi tyttö naapuriluokalta sai ottaa 16 vuotiaana tribaalitatuoinnin alaselkäänsä.. Kyllä, tramp-stampin. Muistan kuinka kateellinen olin jo tuolloin. Nyt vanhempana olen onnellinen etteivät vanhempani antaneet lupaa jo tuossa iässä hankkia tatuointia. Ja kaiken lisäksi, en edes välitä tribaali- tatuoinneista. 

Pari edellisvuotta on mennyt tuuliajoilla ollessa. Lähdin kotoa, lopetin lukion ja muutin poikaystäväni luokse. Elin loisena tämän nurkissa. Kavereitani en nähnyt juuri ollenkaan, pitkän välimatkan takia. Muutenkaan välit perheeni kanssa eivät olleet mitä ihanimmat. Saattoi mennä 2-3 kuukautta siihen että kuuli esimerkiksi äidistäni. Vähitellen alkoi ottamaan päähän se kotona makaaminen ja tekemättömyys. Pikkuhiljaa aloin käydä kotona taas ja välit äitiini paranivat, ehkei entiselleen mutta paranivat kuitenkin. 

Ja sitten sain työpaikan noin puoli vuotta sitten ihanasta rakkaasta Helsingistä. Muutin takaisin kotiin, lyhyemmän työmatkan takia. Pääsen myös käymään Nummelan kodissani melko usein, melkein joka toinen viikko. 

Vähitellen aloin hankkimaan kaupasta erillaisia tatuointilehtiä. Niissä oli niin paljon kauniita töitä että oli pakko aloittaa kokeilemaan myös itse. Varsinkin värikkäät ja oldschoolimaiset työt herättivät heti huomioni. Ne olivat myös kaikista helpoimmat piirtää. 

Tämän myötä harjoitukseni määrä on vain kasvanut ja intoni tätä taidemuotoa ja piirtämistä kohtaan. Aloin seuraamaan erilaisia tatuoituja malleja ja tatuointitaiteilijoita eri medioissa. Saan heiltä usein insipiraatioita ja myöskin uusia tekniikoita joita voin harjoitella. Omaa tyyliäni en aivan ole löytänyt, mutta ehkä se tässä matkan varrella selviää minkälaisia töitä parhaiten ja mieluiten teen.

- Petra